Ehdot ja edellytykset - Lahden Käyttökoira ry

Yhdistyksen toiminta on harrastusta, jonka tekemisen puitteet kustannamme myös yhdessä. Lahden Käyttökoirilla on omia maastoja ja harrastustiloja, joiden rahoittamista varten yhdistyksessä on erilaista toimintaa. Osallistuthan myös tähän toimintaan esim. talkoilemalla yhdistyksen nimissä ja/tai osallistumalla koulutusohjaajana tilaisuuksiin. Yhdistyksen käyttöön vuokratuissa tiloissa ja maastoissa noudatamme aina tilan omistajan ohjeita ja sääntöjä tinkimättömästi.

Kaikessa koulutustoiminnassa muista, että koiraharrastajana edustat muulle maailmalle koiraharrastusta, samoin kuin jäsenenä seuraasi. Ole ystävällinen koiralle ja kanssaihmisille, huolehdi koirasi jätöksistä, kytkemisestä ja ohjaamisesta asianmukaisesti. Yhdistyksen liivi päälläsi edustat yhdistystä siinä lähikaupassakin. Ota vastaan uudet tulijat hymyilemällä, osoita, että tämä toiminta on mukavaa ja osallistavaa. Metsälajissa kulje sopusoinnussa luonnon ja luonnonarvojen kansa, muiden metsänkäyttäjien kanssa ja muista tuoda pois kaikki, mitä luontoon vietkin.